Kreetta Onkelin terveisiä Ruusintorpalta

Kreetta Onkeli lähettää talviset terveiset Ruusintorpalta. Pimeä tulee aikaisin, valaistus luo rauhaisan ja kutsuvan näkymän. Joulun odotuksen ja ajan verkkaisen etenemisen aistii tämän kuvan tunnelmasta.

Ruusintorpan elokuu 2020

Mitä vielä kirjoittaisi? Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu. (kuva vasemmalla Minna-Liisa Riestola). Lintuperhe valloitti uimalaiturin. Ruusintorpan elokuu 2020 Sain Kansan Sivistysrahastolta mahdollisuuden viettää elokuun 2020 Ruusintorpan ja Ingantuvan rauhassa Savonrannassa. Sittemmin helsinkiläistyneenä, alun perin paljasjalkaisena turkulaisena Savonlinnan seutu on jäänyt minulle aikaisemmin vain parin lyhyen visiitin varaan. Nyt oli aikaa kokonainen kuukausi.  Savonrannan […]

AP Kivinen – Savonrannan päiväkirjasta, syyskuussa 2020

Runoilija Saimaan aavalla Illan tunnelmaa Ingantuvan laiturilta. Vietin syyskuussa pari viikkoa Ruusintorpan kirjailijaresidenssissä Savonrannassa. Tulen Jyväskylästä, Savonlinnan kautta. Olen julkisten kulkuyhteyksien varassa, joten perille, Savonrannan kylälle kulkee Savonlinnasta yksi bussivuoro, iltapäivästä klo 14.15. Kerimäeltä eteenpäin olen ainoa matkantekijä. Majoitun Ingantupaan ja teen pyörällä pikaisen kierroksen kylän ympäri. Käyn ruokakaupassa, joka on onneksi sopivan lähellä.    […]

Minttu Mustakallion Ruusintorppa

Kesäinen lenkkimaasto Savonrannan raitti Kauneinta Suomea Olin hyvin otettu mahdollisuudestani päästä residenssivieraaksi Ruusintorppaan, ja kiitän siitä Kansan Sivistysrahastoa. Savonrannan rauhassa sain tehdä juuri sitä, mihin tylsänä, hiljentyneenä, harmaana koronakeväänä ei kerrostaloasunnossa Helsingin keskustassa ollut mahdollisuutta. Lukea, kirjoittaa ja lukea. Lukea siksi mainittu kaksi kertaa, että luin Ruusintorpassa sekä työtekstejä että vapaa-ajan kirjallisuutta. Mukaani pakkasin kasan […]

Kreetta Onkeli: Koronakevät Savonrannassa

Kreetta Onkeli Ruusintorpalla Kävelyllä siltojen yli saattoi nähdä ohi lipuvia rahtilaivoja. Residenssijaksolla tuli käveltyä paljon. Lähdimme Yliruusin kirjailijaresidenssiin maaliskuun viimeisellä viikolla. Odotettavissa oli Uudenmaan rajojen sulku, joten tuli kiire ehtiä alta pois. En katsonut meitä mökkirikkureiksi, koska residenssijakso oli poikkeuksellinen ja kesäasunto kahden ihmisen työpaikka: viimeistelin siellä elokuussa ilmestyvän romaanini ja puolisoni teki toisessa torpassa […]

Ruusintorpan kuulumisia

Kirjailija Kreetta Onkeli on viettänyt kevään Ruusintorpan kirjailijaresidenssissä. Palaamme hänen kuulumisiinsa myöhemmin, mutta tässä jo kuuttiterveiset Savonrannasta. – Siellä se kuutti plumpsahteli jäällä ja sen alla kiirastorstaina, sanoo laiturilla istunut Kreetta. Norppatutkija Mervi Kunnasranta havainnoi Ruusintorpan tienoota myöhemmin toukokuussa.

Media-alan rahaston palkinto 2020 ammattiosasto Grafinetille

Kansan Sivistysrahaston alla toimivan Media-alan rahaston vuoden 2020 palkinto jaetaan Teollisuusliiton esityksestä Viestintäalan toimihenkilöiden valtakunnalliselle ammattiosasto Grafinetille. Palkinnon perusteluissa todetaan, että ammattiosasto toimii esimerkillisellä tavalla kehittäessään työpaikkojen työolosuhteita ja työehtoja. Osasto järjestää mm. kokouksia, kursseja ja luentotilaisuuksia sekä ohjaa jäsentensä harrastus- ja vapaa-ajanviettotoimintaa erilaisin avustuksin. Jäseniä kannustetaan myös lisäämään ammattillista pätevyyttään ja osallistumaan järjestökoulutuksiin mm. […]

Johanna Vehkoo – Taunon vieraana: 10 vinkkiä Savonrannan-kävijöille

Olen helsinkiläistynyt tamperelainen, joka on viettänyt lapsuuden kesänsä Savossa. En varsinaisesti yllättynyt, kun ensimmäiset nostalgian läikähdykset alkoivat pulputa pintaan jo menomatkalla siinä vaiheessa, kun päästiin kumpuileville hiekkateille. Kun heinä vaihtuu eloksi, Savonrannan raitti hiljenee. Karautimme paikalle juuri tuohon saumaan. Kesän juhlat oli kylillä juhlittu ja kausiasukkaat olivat palanneet kasvukeskuksiin. Monet yritykset alkoivat pitää oviaan auki […]

Tavoitteena ammattilaisura golfissa – apuraha mahdollistaa harjoittelua ympärivuotisesti

Eemil Alajärvi aloitti golfin jääkiekon ohella ns. kesälajina. Nopeasti laji kuitenkin vei mennessään. – Huomasin, että harrastuksesta oli tullut jotain suurempaa. Urheilulliset tavoitteeni ovat korkealla, haluan olla Euroopan ykköspelaaja. Menestystä tärkeämpi tavoite on kuitenkin se, että pystyisin nauttimaan tulevaisuudessa lajista yhtä paljon kuin nyt, Alajärvi pohtii tulevaa. Amatööristä ammattilaiseksi Tällä hetkellä Eemil pelaa vielä amatööristatuksella.  – […]

Apurahalla jatketaan äitien hyvinvoinnin tukemista liikunnan keinoin

Turun Jyry tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaiken ikäisille. Ryhmissä liikkuu paljon pieniä lapsia, joiden vanhemmat istuvat autoissa ja käytävillä odottelemassa lasten harjoitusten ajan. Tämä herätti toimijoissa ajatuksen, että mikseivät vanhemmat voisi samaan aikaan itsekin liikkua? – Jokainen perheellinen tietää, että äidin henkinen ja fyysinen jaksaminen ja hyvinvointi ovat onnellisen perheen kulmakiviä, miten on mahdollista, että juuri äidin […]