Tiina Pelkonen 2021

”Vieläkin välkkyy silmäkulmassa Ruusintorppaa ympäröivän veden valo”, kirjoitti Saila Susiluoto viestissään minulle, Ruusintorpan seuraavalle vierailijalle. Saavuin mieheni kanssa paikalle elokuun alussa, ja olimme varustautuneet perusteellisesti. Olihan edessä pisin kotoa poissaolo sitten nuoruuden. Meidän normaalit lomamatkamme olivat olleet enintään neljän päivän mittaisia, osittain siksi, että meillä oli aikaisemmin kissoja, joille piti aina järjestää hoitaja.

Jakso Savonrannassa oli kuitenkin niin pitkä, että siitä jäi pysyvä muisto. Edelleen siitä palautuu mieleeni muistikuvia päivittäin: veden kimmellys, auringonlaskut ja aamuöinen usva järvellä sekä sorsajengi ja joidenkin sen jäsenten tapa syöksyä paikalle jarruttaen kuten lentokone lentotukialukselle. Se muistutti myös tapaa, jolla Cosmo Kramerin hahmo syöksyy naapurinsa Jerry Seinfeldin ovesta sisään tv-sarjassa Seinfeld.

Savonranta osoittautui kauniiksi kyläksi, jossa kaikki osat − kirkko, terveyskeskus, koulu, kirjasto, paloasema ja pakollinen museokin – ovat paikallaan, mutta ihmisiä ei juuri raitilla näe. Elokuussa pääraitti muutenkin näytti kuolleelta, sen varrella seisoi taloja, joissa joskus oli ollut yritystoimintaa. Kun ensimmäisenä päivänä kävelimme läheiselle kaupalle, raitilla edellämme kulki mies, joka katsoi meitä ja vähän ajan päästä kääntyi uudelleen katsomaan. Muita sillä matkalla emme nähneetkään, paitsi perillä kaupassa.

Kauneinta Savonrannassa on vesi: kapea salmi ja koski patoineen sekä järvenselkä, jolla purjehtii isojakin aluksia sekä pyörähtelee suppilautalijoita.

Vierasvenesataman laidalla on hieno terassiravintola, jonka ovella mainostettiin pizzaa. Tarkoituksemme oli viedä tytär poikaystävineen sinne syömään, kun he elokuun puolivälissä tulivat vieraiksemme. Olimme kovin nälkäisiä, kun lähdimme sinne kävelemään. Sitä ennen olin tarkistanut netistä, että paikan piti olla auki. No, ei ollut. Ovessa oli ravintoloitsijoiden viesti, että olivat lopettaneet kesäkautensa edellisenä päivänä. Eivät olleet kuitenkaan ehtineet päivittää tietoa sivuilleen. Myöskään Savonrannan toisessa ravintolassa ei ollut enää siihen aikaan ruokaa tarjolla, joten ostimme kaupasta nopeita eineksiä ja kävelimme tyhjin vatsoin takaisin.

Parasta Ruusintorpassa olossa tällaiselle uintifriikille oli vesi. Siihen, että veteen pääsyssä laiturilta oli terävien kivien vuoksi hankaluutensa, tottui, koska palkinto oli aina niin suuri. Sorsajengi kannusti uimiseen, linnut uivat ihan viereen ja tutkivat varpaitani, kun kelluin. Niitä kiinnostivat myös lyhdyt, jotka kuljetin veteen uimalla Hiroshiman pommin vuosipäivänä kuudes elokuuta. Laiturilla laulamastamme rauhanlaulusta ne eivät piitanneet.

Ingantuvan sauna on erinomainen. Kun kiireinen poikani tuli käymään siksi pariksi päiväksi, jotka hän oli töistä saanut järjestettyä, hän lämmitti saunan sen yhden kokonaisen lomapäivänsä aikana kahdesti ja istui väliajan lepotuolissa laiturilla nauttien auringosta ja rauhasta.

Huomasin, että saunan lämmittämistä ei kannata antaa helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa lapsuutensa viettäneen mieheni tehtäväksi. Hän onnistui savuttamaan koko kämpän niin, että haju tarttui tekstiileihin eikä kadonnut, vaikka kuinka tuuletimme. Hänelle ei isä ilmeisesti ollut lapsena opettanut, miten sytytettynä puu palaa puhtaasti. Hajusta pahoitteluni seuraaville tulijoille, tuvan ”savustus” nimittäin tapahtui aika loppuvaiheessa.

Savonrannan keskustan itäpuolella avautuu valtava Paasselkä, jonka rannalle yritimme päästä autolla niin, että olisimme voineet ihailla sen yhdentoista kilometrin levyistä avaruutta. Katsoin kartasta reitin paikkaan, jossa tie ulottui rantaan, ja jonne ei olisi ollut liian pitkä matka. Hankalaa. Auto piti jättää kauas ja hyvälle näköalapaikalle rämpiä ryteikön läpi. Silloin näkymä olikin uljas. Löysimme myös monta ihan käyttämätöntä ja hienoa mökkipaikkaa, jos jotain kiinnostaa rakentaa mökki pitkän pikkutien päähän kauas palveluista.

Kirjoitin laulutekstiä luonnon monimuotoisuudesta ja etsin laulua varten tietoja uhanalaisista lintulajeista.

Olin ottanut mukaani myös ukulelen siinä toivossa, että sitä tulisi soitettua enemmän kuin kotona. Lainasin Savonrannan kirjastosta nuottikirjoja, pari muuta kirjaa sekä pari frisbeetä kylään tulleelle nuorisolle. Sitä varten piti hankkia paikallinen kirjastokortti. Todella mielelläni käyttäisin sitä myös jonain tulevanakin kesänä!

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää