Silja Järventausta 2021

Vietin syyskuun omillani Ruusintorpassa, Ingantuvassa ja Savonrannan seudulla. Oli syysaurinkoista, sateen, kolean ja lämpimän päivän vaihtelua, levollista yöunta parvella. Oli avartavaa herätä Ingantuvan ylisillä ja nähdä vesi ja lehdet laiturin ympärillä. Valo heilui puissa, tai paikka oli uponneena aamulla sumuun. Hengitin levollisesti uudessa paikassa ja olin innostunut, turvallisesti kauniilla rajalla aloittamassa uutta.

Jakso oli monipuolinen ja rauhallinen. Nautin siirtymistä tuvasta torppaan, työhuoneeseen, päivä- ja vuorokausirytmistä, työn ja vapaan vuorottelusta pihapiirissä ja lähiympäristössä: vapauttavaa saada olla näin anteliaassa ympäristössä ja tunnelmien vaihtelussa. Jo siirtymä useilla vaihdoilla Tampereelta Savonrantaan edesauttoi työskentelyrauhaan pääsemisessä. Minulla oli käynnissä tiivis käsikirjoituksen luku- ja muokkaustyö, ja sain syvennyttyä siihen ajatuksella usean kuun edestä. Ruusintorpan lipaston päälle asettuivat paperipinot, kynät ja tietokone. Paljon myös kävelin Savonrantaa, kirjoitin mielessäni ja paperille.

Pidin aamukävelyistä, vanhaa kivisiltaa pitkin Linnosaaren kärkeen Orivirran saartoon ja koulun vierestä metsäreiteille. Helppoa oli pitää taukoa iltapäivällä ja illalla lähiteillä kierrellen. Seisoin laiturilla veden rajassa. Astuin laiturilta viereiselle ”sorsien kivelle”, katselin kauemmas lammen päähän ja vastarannan muuttuvaan lehtipuurajaan, palasin torppaan jatkamaan. Soutaminen Koskilammen kapeikosta Kanavasaaren luo avarammille vesille sai irrottautumaan työstä ja mielen pyörteistä. Kirjastokäynnit loivat arkeen taukoja, ajatuksia, mielikuvia ja toiveita. Usein illalla rentouduin tulta saunan pesään virittäessäni ja sitä kohennellessani. Syyskuun kolean jakson aikana lammen vesi tuntui kylmältä, mutta silloin tällöin tarvitsemani pulahdukset rauhoittivat ja terästivät sopivasti.

Ajan ja asettumisen myötä viikkorytmiini solahtivat myös käynnit lounaskahvilassa. Hetkittäinen väsähdys yksinoloon taittui siellä ollessa ja jutellessa. Syyskuun päivien aikana pidin jokaisesta tervehdyksestä, sanojen vaihtamisesta, pysähtymisestä kylätiellä tai poluilla. Hauskaa oli kohdata naapuri ja pystykorva samaan aikaan aamulenkillä. Tunsin kuuluvani Savonrantaan, vaikka olinkin kiinni työssäni. Lähinaapurissa asuvalta Pekalta saatoin kysäistä residenssiin liittyviä asioita.

Pidin jakson ajan päiväkirjaa erilailla kuin aiemmin. Aloitin junamatkalla ja nappasin kynän käteeni lukuisia kertoja päivissä. Vihko oli hyvä ja vakauttava kaveri. Suhteeni käsin kirjoittamiseen ja kirjaimiin muuttui: suhteemme onkin nyt uudella tasolla. Uuden kirjan nimi löytyi kävelyllä ja laiturilla makustellessa, lopulta vihon sivuilta.   

Syksy tuli kuukauden aikana, siinä oli seuraamista, ranta ja syysmetsä havuin ja lehdin. Ensimmäisinä päivinä lammen sorsa-asukkaat näyttäytyivät paikoillaan, kissa hiippaili pusikossa, vilkaisi ikkunasta. Sorsat katosivat viikoiksi kylmänä aikana, mutta jakson loppuvaiheessa naaras ilmaantui uiskentelemaan laiturin ympärille. Tervehdin sitä ilahtuneena. Aluksi syksy oli vihreää, vähitellen keltavihreää, loppukuusta punakirjavaa. Sadejaksoina sade kohisi kauttaaltaan Koskilammen veteen, kuuntelin ja katselin sitä torpasta, tuvasta ja kävelyillä. Syysmyrskyn noustessa illalla olin unohtanut sytyttää ulkovalot, kapsahdin torpasta pilkkopimeään pihaan, taittelin puutarhakalusteet kokoon suojaan ja sujahdin tupaan kuuntelemaan myrskyn kolinoita. Aamulla heräsin puhisevaan tuuleen, aallot löivät lammessa. Myrsky ei ollut vienyt yön aikana suurempaa, vain oksien ja risujen mylläkkää laiturilla, pihassa ja teillä.

Tärkeää oli muistaa pitää taukoja, välillä pitkä vapaailta. Mieleen jäivät takkatuli aamupuuron kanssa ja aamupäiväsauna töiden välissä eräänä vapaapäivänä sekä lekottelu Ingantuvan ja Ruusintorpan sohvalla kirjan kanssa lauseita hykerrellen (Eeva Kilven Kuolinsiivous ja Elina Saksalan Eija Ahvo – Elämän sain soimaan). Aamun yltäkylläisyydessä kiitollisuus paikasta ja olemisesta siellä. Päivittäin haudutin teetä mukaan työhuoneelle, jonne siirryin kynät, paperit ja kirjat kassissa. Ruusintorppa kutsui sisään. Siellä odotti aina tunnelma. Nautin koko vuorokauden mittaisesta päivärytmistä, jossa työlukeminen ja kirjoittaminen saivat aikaa ja tilaa. Saatoin olla ja tehdä vapaasti kaikessa rauhassa. Rytmi toistui aika lailla samanlaisena, mutta päiviin mahtui paljon vaihtelua virikkeellisessä hiljaisuudessa.

Syyskuun loppupuolella olin mukana Savonrannan lukupiirissä kertomassa työstäni. Lukupiiriin osallistui myös yläkoululaisia, jotka olivat valmistautuneet kysymyksillä. Joimme Savonranta-talolla valmistettua omenamehua, luin muutamia runoja, ja pohdimme tiiviissä tunnissa kirjoittamista, lukemista ja runoutta. 

Tuntuu kuin olisin ollut kuukautta pidemmän ajan Etelä-Savossa, Ruusintorpassa, veden ääressä. Jo jakson ajatteleminen etukäteen oli kannustavaa. Syyskuussa, juuri sopivaan aikaan, pääsin kokeilemaan elämistä siellä.     

Silja Järventausta 10.10.2021

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää