Ruusintorppa: Satu Vasantola

nainen tummat hiukset hymyilee ja nojaa puuta vasten

Suunnitelma hipoi täydellisyyttä. Hain Savonrannan residenssiä kesäkuuksi, sillä tekeillä olevan kirjani käänteet tapahtuvat Savonlinnan seudulla kesäkuussa. Jos hyvin kävisi, pääsisin kirjoittamaan tekstin maisemiin. 

Kun päätös myönnetystä residenssijaksosta ilmestyi sähköpostiini, pistin tanssiksi. Saisin kokonaisen kuukauden rauhallista kirjoitusaikaa, voisin vaellella tapahtumapaikoilla, uida joka päivä, kirjoittaa veden äärellä. Olin varma, että kuukaudesta tulisi tehokas. Ainakin Savonlinna-jakso syntyisi helposti, toivottavasti muutakin.

Ajoin paikalle kolmen sillan kautta. Pysähtelin jo matkalla, otin valokuvia, painoin salmien muotoja mieleeni. Ne päätyisivät vielä kirjaan.

Kylä otti minut vastaan niin kuin idässä otetaan. Vastaantulijat kyselivät, mahdoinko olla Ruusintorpan kesävieras, toivottivat tervetulleeksi, neuvoivat kahvilat, kalamyyjät ja soutureitit. Neuvojen avulla päädyin ukrainalaiseen kesäkahvilaan raparperipiirakalle, sain kuulla tarinoita Paasselän pirusta ja paikallisesta parantajanaisesta. En ollut yksin. Muikkukukkoakin tultiin myymään suoraan residenssin pihaan.

Kaikki oli niin kuin piti. Järvi ja rauha, linnut pesimässä ikkunan takana. Teksti takkuili silti. Innostuin pirusta ja ujutin sen käsikirjoitukseen. Poistin pirun. Kirjoitin Olavinlinnaa, poistin Olavinlinnan.

Pari päivää kesti, että mieli asettui, ajatukset selkenivät ja tekstiä alkoi tulla. Kirjoitin joka päivä, etsin rytmiä juoksemalla, heilutin kahvakuulaa laiturilla, uin ja iskin polveni joka kerta vedenalaisiin kiviin.

Lokkipariskunnan kanssa löysimme toimivan sovun. Ne pitivät laituria vessanaan öisin, minä harjasin jätökset aamuisin. Päivisin ne keekoilivat rantakivellä, minä kirjoitin. 

Kun dekkaristiystävä tuli vieraaksi, työnteon tahti kiristyi. Kirjoitimme pitkiä rupeamia, söimme yksinkertaista ruokaa, saunoimme joka ilta. Tuntui kuin olisimme vetäytyneet luostariin. Vain olutta, naurua ja juoruja oli enemmän. Ostimme kalakukon, koska molemmat luulimme toisen pitävän siitä. Totuus selvisi kauppiaan lähdettyä. Tuikkasin kukon pakastimeen ja käytin sitä myöhemmin kylmäkallena, kun kävimme juhannusvieraiden kanssa päiväretkellä Punkaharjulla.

Kiitos kuukaudesta, johon mahtui paljon. Kylä oli ystävällinen, residenssi kaunis, työskentely tehokasta ja silti kuin lepoa.

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää