Luottamusmiespalkinto Pekka Hirvoselle

Raideammattilaisten vuoden 2022 Luottamusmiespalkinto on myönnetty helsinkiläiselle Pekka Hirvoselle.

Raideammattilaisten rahasto myöntää vuosittain noin 1 000 euron suuruisen Luottamusmiespalkinnon alalla ansioituneelle luottamusmiehelle.

59-vuotiaalla Hirvosella on työelämää takana reilut 40 vuotta. 1990-luvun lama vaikutti nuoren miehen elämänkatsomukseen opettamalla realiteetteja edunvalvonnan tärkeydestä. Hirvonen viihtyy työssään ja pitää sitä tärkeänä.

– Elämässä on muutama asia, jota ei itkemällä pidä tehdä. Aikuisikäinen ihminen viettää viidesosan elostaan töissä, joten ei ole itsekästä viihtyä. Ehkä tämä on ollut ajava tekijä tarpeessa vaikuttaa työnantajaan.

Hirvosen aktiivitoiminta alkoi 2000-luvun alussa ja luottamustoimet isosti vuonna 2005, kun hän toimi JHL 019 osaston puheenjohtajana sekä pääluottamusmiehenä.

– Olen ollut välillä yhdistyksen puheenjohtaja ja välillä pääluottamusmies, mutta ensisijaisesti olen raitiovaununkuljettaja.

kolme miestä seisovat kunniakirjan kanssa taustalla ravintolapöydissä ihmisiä
Raideammattilaisten vuoden 2022 Luottamusmiespalkinnon Pekka Hirvoselle (keskellä) luovuttivat viime vuoden palkinnon saaja Rami Naulo (vasemmalla) sekä Raideammattilaisten valtuuston puheenjohtaja Jyrki Walhström (oikealla).