Reijo Hämäläinen 2021 – katselin kuuntelin kevättä

Kaupungin keskustassa asuva jää paljosta paitsi, ellei sitten hakeudu luontoon aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Tämä oli varmaan päälimmäinen ja hallitsevin tunne viettäessäni toukokuun päiviä Ruusintorpalla. Asun Suomen ”puistopääkaupungissa” Kotkassa ja kuljen päivittäin puistojen läpi ja pitkin metsäisiä Kotkansaaren rantoja tervaleppälehtoineen. Luonnon keväisiä ääniä ja ihmisiltä pesimärauhaa etsivien vesilintujen touhuja en ole kuitenkaan päässyt kokemaan aiemmin kesän kynnyksellä kuten tänä vuonna Savonrannassa.

Olin suurimman osan residenssikuukauttani torpalla yksin aamusta iltaan. Olin tavoitellut juuri sitä voidakseni pyöritellä aamusta iltaan teemojani meneillään olevassa kirjallisessa projektissani. Yhtä lailla tarvitsin työrauhaa saattaakseni jonkinlaiseen järjestykseen muistiinpanojani, joita on kertynyt tähän työhön joidenkin vuosien ajan yhden ”väitöskirjan” verran. Aika Savonrannassa täytti tehtävänsä. Sateisia ja aurinkoisia, viileitä ja lämpimiä päiviä toukokuu tarjoili juuri sopivasti vuorotellen tarpeisiini. Tiedostojen ja pääkopan kaaos alkoi asettua päivien edetessä teemoiksi, tarinoiksi ja jonoksi vaikkakin useamman pyörähdyksen, päätöksen ja sen perumisen myötä. Sauna lämpeni tarvittaessa ja rauhoitti viileän järviveden kanssa päivän aikana kerääntyneitä paineita.

Ruusintorppa on mukava yhdistelmä omaa rauhaa ja kytkentää pikkukylään. Korona-aikana kontaktini rajoittuivat aika lailla käynteihin lähimyymälässä, joka on sananmukaisesti lähellä. Opimme tietämään toisemme matkan varrella olevien asukkaiden ja myyjien kanssa. Jokunen sana säästä ja kevään etenemisestä otti minut osaksi tätä kylää ja sen kutakin päivää. Postilaatikolle kolahtanut lehti kertoi eilisen uutiset ja radio tämänpäiväiset.

Puolisoni oli matkassa viikon päivät. Hän piti hiukan vapaata ja teki etätöitä. Nuo päivät merkitsivät sitä, että käytössä oli auto. Suuntasimme tutuille teille Kerimäelle ja Savonlinnaan. Siellä kävimme tapaamassa vanhaa tuttavaani.

Sukeltelevat kuikat, ilman muuta ensimmäinen mieleeni nouseva muistikuva Ruusintorpalta on juuri tuo. En muista, olisinko koskaan aiemmin nähnyt niin läheltä lintua, joka on aina viehättänyt minua erityisesti ja jota pidän kauneimpana lintunamme. Kaiken lisäksi kuikkapari saapui Ruusintorpan laiturin lähelle ruokailemaan miltei joka päivä. Ja lähes joka kerta minun oli pakko kaivaa laukusta kamerani ”pitkällä putkella” pitääkseni pariskunnan jotenkin luonani, tallentaakseni nuo yhteiset hetkemme. Ikään kuin en niitä muuten muistaisi.

Reijo Hämäläinen

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää