Tuomas Rinta-Panttilan Ruusintorpan kesäkuu

Wikipedia kertoo Savonrannasta seuraavasti:

"Savonranta on Suomen entinen kunta, joka sijaitsi Etelä-Savon maakunnassa, Itä-Suomen läänissä. Kunnassa asui 1155 ihmistä, ja sen pinta-ala oli 568,18 neliökilometriä, josta 184,07 neliökilometriä oli sisävesiä. Väestötiheys oli 3,01 as/neliökilometri. Savonranta kuului Savonlinnan seutukuntaan. Vuoden 2009 alussa Savonranta liitettiin Savonlinnaan." 

 

Miten vähättelevää! Eritoten silmiin pistää imperfektin käyttö, ikään kuin Savonrantaa ei enää olisi olemassakaan. On se, kokemuksesta tiedän, vietin siellä tänä kesänä kokonaisen kuukauden. Kävin taajaan Savonrannan Salessa, olemassa oli.

Viking Cafessa söin pitsaa ja maha täyttyi. Naapuri, seurakunnan Helena kutsui heti ensitapaamisellamme lapseni kerhoon. Siellä oli lapsia, vohveleita ja jalkapallo ihan preesensissä. Toisella tapaamisellamme Helena jo sitten lahjoittikin itsetekemäänsä ruisleipää, maistui!

Kesäisen metsän keskellä kulkevaa latupohjaa pitkin juoksin kymmeniä, ellen satoja kilometrejä ja hiki tuli niin, että suussa maistui toimen ja reitin todentava suola. Kuntoportaitakin junttasin eestaas. Ei tule imaginäärisistä kuntoportaista maitohappoa reisiin, luulen, joten täytyi niidenkin olla olemassa.

Edellisten lisäksi ainakin uin, pelasin jalkapalloa (klassinen Juhannusaaton trilleri paikalliset vastaan mökkiläiset, 40 vuotta järjestetty. Hävittiin, mutta 7-vuotias poikani latasi rankkumaalin yläkulmaan, joten tavallaan myös voitettiin), hain Hesarin kantolaatikosta numero 739 kolmekymmentä kertaa ja juttelin naapurin Pekan kanssa. Näin muutamia mainitakseni. Eli siis, Savonranta on olemassa, tsori vaan Wikipedia, ihan tälläkin hetkellä. Ja vieläpä varsin voimallisesti.

Voimallinen oli myöskin kuukauteni Savonrannassa ja tarkemmin Ruusintorpassa. Olin laahannut autollisen tavaraa ja perheeni sinne, koska halusin kirjoittaa vapaudesta, mutta kirjoittamisen sijaan, tai tarkemmin sen oheen, löysinkin vapauden. Näin alkusyksystä (kirjoitan tätä elokuun 30. päivä) käsin katsottuna koko kuukausi tuntuu ihmeellisellä, eriytymättömällä tavalla vain ykskantaan vapaudelta.

Filosofi Pauli Pylkkö kirjoittaa teoksessaan Ajatus ja kädet (2013) esikäsitteellisestä. Esikäsitteellinen on Pylkön mukaan holistista ajattelua ja maailmasuhdetta, joka pitää sisällään eriytymättömästi, yhtäaikaa ja tasa-arvoisina esim. luonnon ja ihmisen, subjektin ja objektin, elävän ja elottoman. Pylkön mukaan esikäsitteellinen tavallaan edeltää tietoista mieltä ja kieltä, tai, Pylkön sanoin: ”Ajattelun juuret ovat esikäsitteellisiä…”

Vaikka Ruusinorppa ja Savonranta itsessään ovat tässäkin kirjoituksessa varsin aukottomasti todellisiksi todistettu, oma kokemukseni, nyt ajateltuna, ajastani siellä on siis miltei esikäsitteellinen; luokittelua ja rationaalista mieltä edeltävä tai kaihtava. Jonkinlainen onnellinen mössö siis. Kaiken sisällään pitävä kesäinen taikina, kuin Helenan ruisleivän letkeä alkupiste. Tällainen kokemuksen ainutlaatuisuus tietenkin herättää kysymyksen: Tapahtuiko sitä edes? Voiko sellaista ollakaan?

No, tokikin se oli ja tapahtui. Sen todistaa kannettavan tietokoneeni kovalevy. Halusin siis kirjoittaa vapaudesta, ja vielä täsmällisemmin tarkkaan määrätyn toimen tai yksinkertaisen toisteisuuden tuottamasta vapaudesta. Rajoista vapauden mahdollistajina, jotenkin. (Aiheeni oli siis yhtä paradoksaalinen kuin edellä mainittu kokemukseni; joku on niin kouriintuntuvalla tavalla vaikuttavaa, että se muuttuu miltei imaginääriseksi.) Ja tästä myös kirjoitin. Juoksin ja kirjoitin. Juokseminen rajoittavana ja toisteisena fyysisenä tapahtumana avaa sisäavaruuteni ihmeelliseen vallattomaan sfääriin, mahdollistaa ajatuksen lennon, vaikkei askel aina lentäisikään. On vain askel toisen perään, mutta siinä juuri koko homman juju; kun ei voi vilkuilla joka suuntaan, ottaa käyttöönsä sen mitä on.

Samalla tavalla voisi ajatella Ruusintorpan kirjailijaresidenssin toimivan; kun toimet on rajattu aika yksinkertaisiin hengissä pysymistä ja vähän myös viihtymistä edesauttaviin, tuloksena on muusta maailmasta eristynyt vapaus. Pienen hetken, pienessä boksissa. Niin, että jälkikäteen saattaa tosiaan tulla mieleen: tosiaankin, tapahtuiko sitä edes?

Kiitos ja kumarrus! 

 

Savonrannan Sale

- Tiilistä vankasti rakennetusta kirjastosta lainasin kirjoja, ihan fyysisiä, käsin kosketeltavia kapistuksia nekin. 

Koskilammella soutelemassa. 

Savonrannan kuntoportaat. 

- Halusin kirjoittaa vapaudesta,  kirjoittamisen sijaan, tai tarkemmin sen oheen, löysinkin vapauden.

Näkymä Ruusintorpan laiturilta järvelle. 

Kaunis auringonlaskun hetki Ruusintorpalla.