Syntymätodistus on avain ihmisyyteen

Evidence Kwayidzan, 20, syntymätodistus on laminoitu, sillä hän tietää sen merkityksen kotimaassaan. 

Kummilasten tukeminen on suoraa toimintaa. Suomalaisen kummin tuki menee sellaisenaan koulumaksuihin.

Dzikwa Trustilla on Hararen länsipuolella sijaitsevassa Dzivarasekwan köyhässä lähiössä oma toimintakeskus. 

Syntymätodistus on kaiken dokumentaation ensimmäinen piste Zimbabwessa. Ilman sitä et ole virallisesti olemassa, ja kaikki ovet sulkeutuvat. KSR:n kautta näitä ovia on avattu Hanna-Liisa ja Erkki Liikasen rahaston tuella. 

Zimbabwelaisen nuoren naisen Evidence Kwayidzan, 20, syntymätodistus on laminoitu. Evindence tietää sen merkityksen kotimaassaan. Syntymätodistus kertoo, kuka sinä olet, mutta sillä on myös iso käytännön merkitys. 

Toisin kuin Suomessa, Zimbabwessa syntynyttä lasta ei kirjata automaattisesti väestötietorekisteriin. Ei, vaikka äiti synnyttäisi lapsensa sairaalassa tai synnytysklinikalla. Siitä kyllä tehdään merkintä sairaalan omiin kirjoihin, mutta ei viranomaisille. 

Syntymätodistus on erikseen haettava henkikirjoittajalta. Monesti se jää hakematta. Syyt ovat inhimilliset. Äidin tai mieluusti molempien vanhempien ei ole suinkaan yksinkertaista lähteä kotikylästään tai köyhälistölähiöstä Hararen keskustaan. Vastaan voivat tulla jo bussikulut, joita ei ole vara maksaa. Lisäksi papereita pitää jaksaa jonottaa monta tuntia – ja kotona odottavat pienet lapset. 

Vastukset eivät lopu tähän. Äidillä itsellään pitää olla syntymätodistus ja henkilöllisyystodistus, jotta lapsikin saa sellaisen. Äidiltä nämä asiakirjat monesti puuttuvat, ja näin lapsikin jää ilman. Puhumattakaan tapauksista, että toinen tai molemmat vanhemmista ovat kuolleet, eikä kuolintodistuksia löydy. 

”Ilman syntymätodistusta sinua ei ole virallisesti olemassa. Et voi suorittaa edes koulun ala-asteen loppututkintoa. Et saa henkilöllisyystodistusta, etkä pääse virallisesti naimisiin, et saa äänestää, et saa ajokorttia, passista puhumattakaan. Se on avain kaikkeen”, Evidence Kwayidza luettelee. 

Ainutlaatuinen kummiprojekti 

Evidence Kwayidza on zimbabwelaiseksi naiseksi poikkeus. Hän suoritti hiljattain ylioppilastutkinnon. Siinä häntä edesauttoi suuresti suomalaisten Seppo Ainamon ja Oili Wuolteen vetämä kummilapsiprojekti. Vuodesta 2002 asti se on toiminut Zimbabwessa virallisesti Dzikwa Trust Fundin nimellä. Vuotta myöhemmin Suomeen perustettiin varainhankinnan ja vakuuttavuuden lisäämiseksi Zimbabwen Aids-orvot ry. 

Yritysjohtajana toimineen Sepon ja keskuspankkiirina toimineen Oilin yhteinen tarina on ainutlaatuinen. He auttavat lapsia valtiossa, jonka väestöstä yli 70 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Eliniänodote Zimbabwessa on ollut alimmillaan noin 40 vuotta, nykyisin taas 60. Maassa riehuu AIDS-epidemia, lähes 14 prosenttia aikuisista kantaa HI-virusta; arviolta 740,000 naista on kantajia. Joka viides lapsi on menettänyt ainakin toisen vanhemmistaan AIDSin vuoksi, maassa on noin miljoona AIDS-orpoa. Joka viikko noin 2500 ihmistä menehtyy tautiin. Tilanne on silti huimasti parantunut 1990-luvun lopulta ja aivan viime vuosinakin mm.  valistuksen ja lääkityksen saatavuuden parantuessa. 

Kaikki alkoi 1992, kun Hararessa yrityskouluttajana toiminut Seppo lupasi maksaa omista varoistaan yhden kahdeksanvuotiaan pojan koulumaksut, koska yksinhuoltajaäidillä ei ollut siihen varaa. Neljän vuoden kuluttua Sepolla oli kummilapsia jo kahdeksantoista. 

”Ilman syntymätodistusta sinua ei ole virallisesti olemassa. Et voi suorittaa edes koulun ala-asteen loppututkintoa."

Suomen Pankin palveluksessa ollut Oili puolestaan löysi itsensä Zimbabwesta syyskuussa 1996 eteläisen Afrikan alueellisen koulutusjärjestön palveluksesta. Seppo ja Oili löysivät toisensa, ja heitä yhdisti tahto auttaa Zimbabwen vähäosaisia lapsia elämässä eteenpäin. Oilin vanhat työkaverit silloisesta Suomen Pankin pääjohtajasta Sirkka Hämäläisestä alkaen liittyivät mukaan ja ottivat kummilapsikseen ”Oilin orpoja”. 

”Emme voi vain sulkea silmiä siltä, että maailmassa yhä joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä. On yhteinen etu, että panostamme kehitysmaissa juuri koulutukseen. Koulutuksella on selkeä yhteys tasa-arvoon ja köyhyyden poistamiseen”, Oili Wuolle tiivistää. 

Orpotytöllä vähiten sananvaltaa 

Yhdistyksen hankkimien kummien ja pariskunnan aktiivisen vapaaehtoistoiminnan tuloksena Zimbabwessa tuetaan parhaillaankin noin 400 lapsen koulunkäyntiä. Heistä kaksi kolmesta on tyttöjä. Ikäjakaumaltaan kummilapset ovat 6-23 -vuotiaita. 

Sinällään Zimbabwen koulujärjestelmä on kattava, mutta peruskoulunkäynti on maksullista myös valtion ja kuntien peruskouluissa. Koululaisten tulee myös hankkia pakolliset koulupuvut sekä muut varusteet ja tarvikkeet. Siksi perusoikeudet eivät köyhien orpolasten kohdalla useinkaan toteudu, eivät ainakaan ilman ulkopuolista tukea. 

Kummilasten tukeminen on suoraa toimintaa. Suomalaisen kummin tuki menee sellaisenaan koulutusmaksuihin. Se ei kuitenkaan yksin riitä, ja siksi Dzikwa Trustilla on Hararen länsipuolella sijaitsevassa Dzivarasekwan köyhässä lähiössä oma toimintakeskus. 

Köyhän perheen lapsella on muitakin haasteita kuin koulumaksut. Dzivarasekwan kodit ovat ahtaita, usein niistä puuttuu sähkö ja huonekalujakin on vain vähän. Läksyjen tekoa ei köyhyyden keskellä välttämättä arvosteta, kun hoidettavana on muitakin kiireellisiä asioita aina pienempien sisarusten hoitamisesta ja kotitaloustöistä vaikkapa vihannesten myyntiin kotikaduilla perheyhteisön elannon turvaamiseksi. 

Zimbabwelaisessa perheyhteisössä lapsella on vähän sananvaltaa, ja jos mahdollista, tytöillä vielä vähemmän. Kaikkein vähiten sitä on orpolapsella. 

Toimintakeskus mahdollistaa keskittymisen läksyjen tekoon. Lisäksi siellä saa tukiopetusta välttämättömässä englannin kielessä sekä kirjallisuudessa, historiassa, kirjanpidossa ja matematiikassa. Toimintakeskuksessa on myös IT-luokka, joka mahdollistaa tietotekniset opiskelut – asiat, jotka suomalaislapselle ovat itsestäänselvyyksiä. 

Todistus on monen oven takana 

Palataan kuitenkin tarinan alkuun. Jotta lapsen voi edes saattaa koulutien alkuun, hän tarvitsee syntymätodistuksen. Oili Wuolle kuvailee, että sen hankkiminen ei ole välttämättä kovin helppo prosessi. 

”Kun tähän työhön ryhdytään, silloin saa kaivella monesta paikasta todisteita siitä, miten ja missä lapsi on syntynyt, ketkä ovat olleet hänen vanhempiaan, kuka on nyt orpolapsen huoltaja, ovatko huoltajan paperit kunnossa, löytyykö oikeiden vanhempien kuolintodistuksia. Kaikki dokumentit on oltava kasassa, ennen kuin voi mennä henkikirjoittajan pakeille. Välillä mitään papereita ei löydy – vesi on ne turmellut, ne ovat palaneet, tai niitä ei vain ole.” 

Yhden syntymätodistuksen saamisen kustannukset vaihtelevat tietysti lapsikohtaisesti, riippuen mistä kaikkialta on jouduttu metsästämään sukulaisia, jotka ovat voineet todistaa valaehtoisesti lapsen olemassaolon. Joskus poikkeuksellisesti voi selvitä vain 15 eurolla, useammin tämän lapsen tulevaisuuden kannalta tärkeän paperin saamiseen voi kulua hyvinkin 150 euroa. 

Pari vuotta sitten tätä työtä vauhditettiin tuntuvasti Kansan Sivistysrahaston kautta, kun Hanna-Liisa ja Erkki Liikasen rahastosta myönnettiin yhteensä 5000 euron apuraha orpolasten syntymätodistusten hankkimiseen v. 2016. 

”Sillä rahalla saatiin 40 syntymätodistusta, ja vielä useamman todistuksen hakuprosessi saatettiin vireille. Jokaisen orpolapsen kohdalla se tarkoitti, että he saivat ihmisarvonsa takaisin”, Oili Wuolle sanoo. 

 

Hanna-Liisa ja Erkki Liikasen rahaston kautta on jaettu KSR-apurahoja myös 2017, 2018 ja 2019 samaan projektiin syrjäytymisvaarassa olevien tyttöjen voimaannuttamiseen mm. esittävän taiteen harrastustoiminnan avulla.