CP-yhdistyksen teatterikerho

Luovaa ja hauskaa, kaikki nauttivat yhteisestä työstä.

Uudenmaan CP-yhdistyksen teatterikerho
Elämäntaiteilijat täytti kymmenen vuotta

 

Esiintymisen ja ilmaisutaidon palapeli
 

Uudenmaan CP-yhdistyksen teatterikerho Elämäntaiteilijat tarjoaa CP-vammaisille aikuisille mahdollisuuden teatteri-ilmaisuun ja esiintymiseen näytelmien muodossa. Vuosi 2013 oli juhlavuosi, sillä ryhmä perustettiin jäsenten omasta aloitteesta kymmenen vuotta sitten.

”Halusimme, että juhlanäytelmässä on riittävän suuri ja tärkeä aihe. Näytelmässä Kaiken se kestää on vammaisuuden lisäksi rakkausteema”, kertoi ryhmän ohjaaja Laura Toikander.

Esityksiä oli yhteensä neljä. Kaksi oli Vuosaaren Nordsjö lågstadieskolanin tanssisalissa, toinen niistä oli Uudenmaan CP-yhdistyksen 50-vuotisjuhla. Harjoitustiloissa Helsingin Invalidiyhdistyksen tiloissa oli yksi esitys ja neljäs esitettiin CP-liiton päivätoiminnassa.

Näytelmää harjoiteltiin puolitoista vuotta Helsingin Invalidien yhdistys ry:n tiloissa. Vuoden 2013 projektilla oli Kansan Sivistysrahastolta 700 euron tuki. Toikander kertoi olevansa hankkeen lopputulokseen äärettömän tyytyväinen. Fiilikset olivat kiitolliset ja liikuttuneet.

”Ryhmäläiset tuottivat näytelmään itse sisältöä, ja siitä tuli hyvin heidän näköisensä. Heidän ideansa olivat persoonalliset ja erilaiset, mutta ne saatiin nivottua hienosti yhteen. Olen iloinen, että yleisö oli vaikuttunut niistä asioista, mitä halusimme tuoda esille.”

Ryhmän tulevaisuus näyttää valoisalta. Toikander sanoo, että vanhat ryhmäläiset ovat harrastukseen motivoituneita ja ryhmään on tulossa kolme uutta jäsentäkin.

”Koska kyse on vammaisryhmästä, avustajat ovat haaste. Nykyiset avustajat lopettavat, joten tarvitsemme vammaisavustajia, jotka avustavat yleisesti myös teatteritoimintaa ja koko ryhmää. Olemme niin tahdonvoimaisia, että oikeat henkilöt ja resurssit löytyvät.”

Jokainen on tuonut osansa palapeliin
 

Mirja-Leena ”Titta” Sormunen on ollut teatteriryhmässä mukana alusta lähtien. Tänä vuonna hän esiintyi ja puhui itse ilman tulkin apua.

”Tykkään esiintyä, enkä ujostele. Rakkaus on kaikkein tärkeintä, se on tärkeä aihe ja siksi se valittiin teemaksi.”

Susan ”Suski” Koskiselle Kaiken se kestää oli kolmas projekti. Hän kuvailee näytelmää muuten antoisaksi, joskin yksi esitys meni häneltä pilalle ruusun takia.

”Muuten olen tykännyt kauheasti. Mulla oli niin hyvä roolihenkilö, että kaikki kaverit sanoivat, että olin kuin luotu siihen. Keksimme itse omat roolinimet ja -hahmot ja kehitimme omia ajatuksia vuorosanojen suhteen.”

Jykä Pietinen komppaa ja sanoo, että näytelmä on tavallaan näyttelijöiden itse luoma palapelikokonaisuus. Sormusen lailla Pietinen on ollut ryhmässä mukana kaikki kymmenen vuotta.

”Jokainen on tehnyt siihen osansa. Ensin on paljon itsenäistä työskentelyä ja sitten palapeli kootaan yhteen.”

Ihmiset nauttivat lauluosuuksista
 

Sonja Pauhakari kertoo, että inspiraatiota näytelmään on löytynyt muun muassa maailman musiikista ja kirjallisuudesta.

”Kahdella meistä oli lauluosuus. Itse lauloin Cats -musikaalista suomenkielisen kappaleen Muisto. Se on ollut minulle tärkeä jo lapsesta asti, ja olen aina halunnut päästä sen esittämään.”

Pauhakari kuvailee, että hän halusi käsitellä dramaattisia asioita roolissaan. Pauhakari esitti sodan kokenutta maahanmuuttajaa. Sodan kokemukset olivat ikäviä, mutta kaikki kääntyi paremmaksi, kun henkilö pääsi sotaympäristöstä pois.

Irmeli ”Irkku” Toikkanen esitti katulaulajaa ja lauloi Katri Helenan kappaleen Vain hieman rauhaa. Toikkanen on ollut mukana yhdeksän vuotta.

”Se oli todella palkitsevaa laulaa. Ihmiset tykkäsivät erityisesti itse tekemästämme yhteiskappaleesta Ota minut tosissaan. Esitys loppuu siihen biisiin.”

Itsevarmuutta ja ilmaisutaitoa
 

Niin ikään alkuperäisjäsen Tuula Koivula esitti näytelmässä kaksi Tommy Tabermannin runoa; Et sä sille mitään voi ja Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä.

”Toisen runoista esitin edellisessä näytelmässä, jossa olin gootti sosiaalityöntekijä. Esitin samaa hahmoa ja sain serkun tytöltä vielä hienon mustan puvun.”

Koivula kertoo, että hän halusi tuoda panoksen todellisesta elämästä. CP-lehdessä oli juttu CP-vammaisesta pariskunnasta, joka ei saa lasta. Heiltä on käytännössä kielletty hedelmöityshoito.

”Olemme ensimmäisessä kohtauksessa Jykän kanssa ruokapöydässä ja keskustelemme siitä, onko vammaisilla oikeutta lapseen.”

Koivula kertoo, että hänellä on useita luottamustehtäviä. Hän saa näyttelemisestä sekä itsevarmuutta että itseilmaisutaitoa.

”Menen ihan puihin, jos multa kysytään jotain. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa ensi-illassa todella uskomaton tunne, että kaikki replat meni ihan tuosta vain. Yleisökin kai näki, että nautin siitä.”

Teksti: Antti Halonen