Risto Laakkosen pitkä pesti päätökseen

Risto Laakkonen rakkaan Lumi-koiransa kanssa.

Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto Tukholman suurlähetystössä 1977. Lähetystöneuvos Risto Laakkosen (keskellä) seurueessa Olof Palme, ministerineuvos Berg Isacsson, kirjailija-historioitsija Arvo Ylärakkola sekä säveltäjä, värmlanninsuomalainen Gunnar Turesson.

”Kansan Sivistysrahatolla riittää tehtävää”
 

Kanslianeuvos Risto Laakkonen jäi vuoden 2004 alussa eläkkeelle työministeriöstä ja jätti myöhemmin eläkkeellä ollessaan Kansan Sivistysrahaston hallituksen varapuheenjohtajan tehtävät. Laakkonen on puhunut, kirjoittanut ja luennoinut pehmeiden arvojen puolesta yli 40 vuotta.

Risto Laakkosta voisi kai luonnehtia maahanmuuttajien Suomen lähettilääksi. Hän on ollut tärkeässä roolissa edistämässä ulkomaalaisten sopeutumista, kotouttamista Suomeen. Hän on vastustanut syrjintää, halunnut yhteen sovittaa erilaisista taustoista tulleita ihmisiä ja kulttuureja. Laakkosen tärkeimpään sanavarastoon kuuluu yhdenvertaisuus.

Virkansa puolesta Laakkosella oli merkittävä rooli sisäasiainministeriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan perustamisessa. Kulttuurien kohtaaminen on ollut hänelle ykkösasia myös Kansan Sivistysrahaston hallituksessa toimiessa.

”Monikulttuurisuuden edistämisessä olen onnistunut. Ei riitä, että maahanmuuttajat oppivat suomea. Suomalaistenkin pitää sopeutua kansainvälisempään Suomeen. Se on vaikea kynnys monille. Olen kirjoittanut ja keskustellut tästä aiheesta 40 vuotta ja saanut kuonoonkin välillä”.

Laakkonen huomauttaa, että maailmalla on 1,4 suomalaista. Jokaisella on joku lähiomainen tai serkku ulkomailla.

”Sitten sanotaan, että tänne ei saa kukaan tulla. Monella suomalaisella on ikävinä piirteinä itsekkyys, julmuus ja tietämättömyys maailmasta.”

Maahanmuutto alkoi Neuvostoliiton hajottua. Moskovan yliopisto suljettiin ja somaliopiskelijat tulivat junalla Suomeen. Sitä ennen Suomeen ei oikein päässyt kuin pakolaisena tai avioliiton kautta. Samoihin aikoihin alkoi tulla ihmisoikeusnäkökulma työelämään, työmarkkinajärjestöihin ja ay-liikkeiden toimintaan.

Ay-liikkeestä kaikki alkoi
 

Risto Laakkonen aloitti pitkän uransa työväenliikkeessä 21-vuotiaana. Hän työskenteli metallityömiehenä karjaalaisessa autotehtaassa ja hänet valittiin pääluottamusmieheksi. Sitä kautta tie vei myös kaupunginvaltuustoon.

”Ammattiyhdistysliike oli minulle poliittinen yliopisto nuorena.”

Laakkonen rekrytoitiin nopeasti SAK:hon. Aluksi hän työskenteli nuorisosihteerinä, mutta siirtyi pian vastaamaan kansainvälisistä asioista.

”Minut lähetettiin Ruotsiin lähetysneuvokseksi Suomen suurlähetystöön vuonna 1972. Ruotsin ammattiyhdistysliike ja SAK edellyttivät, että Suomella on edustaja, joka tietää työelämästä, voi neuvotella ruotsalaisten kanssa ja pystyy vaikuttamaan suomalaisten aseman parantamiseen.”

Laakkonen huomauttaa, että Ruotsissa on puoli miljoonaa suomalaistaustaista ihmistä. Suomen väestö väheni 1970-luvulla suuren maastamuuton takia. Kun Laakkonen aloitti työnsä, Ruotsiin oli hiljattain muuttanut pienen ajan sisällä parisataatuhatta suomalaista.

”He eivät niinkään paenneet työttömyyttä, vaikka lehdet niin vieläkin vääristelevät. Se johtui maaseudun ja alkutuotannon supistumisesta. Peltoja pantiin pakettiin ja maatiloilla oli usein aika paljon lapsia. Tilaa ei voinut jatkaa kuin yksi, joten monet lähtivät Ruotsiin.”

Norjan öljyteollisuus pelkäsi, että Suomesta muuttaa ammattimiehiä töihin. Laakkonen sivuakkreditoitiin vastaamaan myös Norjan asioista. Hän muutti Norjaan, kun pesti vaihtui Pohjoismaiden ministerineuvostoon Osloon.

Pohjoismaiden hallitusten yhteistyöelimessä Laakkosesta leivottiin työ- ja sosiaaliosaston päällikkö. Vuonna 1985 hän palasi Suomeen työ- ja elinkeinoministeriöön töihin.  Elämäntaipaleeseen mahtui välillä myös työskentely Ranskassa Strasbourgissa Euroopan neuvostossa.

Ainutlaatuinen tehtäväkenttä
 

Risto Laakkonen toimi Kansan Sivistysrahaston hallituksen varapuheenjohtajana yli 20 vuotta. Laakkosen pitkä pesti alkoi vuonna 1986.

”Olin varapuheenjohtajana melkein koko sen ajan, kun Veikko Sinisalo oli puheenjohtaja. Kalevi Sorsan aikana hoidin oman osuuteni kokouksista, kun Sinisalo ei pystynyt niitä pitämään”, Laakkonen muistelee.

Laakkonen sanoo, että hän tulee ikävöimään KSR:n tuomaa maankattavaa verkostoa.

”Vuosien varrella sai tavata KSR:n kautta kulttuurivaikuttajia ja työväenliikkeen parhaimmistoa. Kontakteja sai minne halusi. Olihan se ainutlaatuista saada tehdä töitä vaikkapa Sorsan ja Sinisalon kanssa.”

Laakkonen sanoo yhä olevansa huolissaan Suomen arvomaailman muutoksesta. Kovat arvot ovat ottaneet sellaisen yliotteen, jota Laakkonen ei olisi vielä 20 vuotta sitten uskonut mahdolliseksi.

”Puhutaan hyvinvointivaltion puolustamisesta, vaikka kodittomuus on lisääntynyt, itsemurhafrekvenssi on korkealla ja meillä on todellista köyhyyttä ja hätää. Olen vähän pettynyt myös itseeni, kun en reagoinut ajassa. Tässä mielessä KSR:llä tulee olemaan koko ajan tehtäviä, ihmisyyden ja hyvien arvojen edistämisessä.”

Laakkonen iloitsee, että KSR on voimissaan ja ylipäätään pystyssä, kun työväen vanhat liikelaitokset ovat menneet vuosien varrella nurin.

”KSR on hyvissä käsissä, vaikka sitä pienillä resursseilla pyöritetään.”

 

 

Teksti: Antti Halonen
Kuvat: Antti Halonen, Risto Laakkosen arkisto