Testamentti tulevaisuudelle

Yrjö Tuomainen.

Yrjö Hermaninpoika Tuomainen
jatkaa elämäntyötään lahjoituksen kautta


KSR:n Uudenmaan rahasto kiitollisena vastaanotti vuonna 2013 Yrjö Hermaninpoika Tuomaisen testamenttiinsa kirjaaman erityisjälkisäädöksen. Kirvesmies Tuomaisen toiveen mukaan lahjoituksella mahdollistuvat apurahat suunnataan Uudenmaan alueen vähävaraisille nuorille ja opiskelijoille.

Yrjö Tuomaisen tytär, Anja Lindholm kertoo, että testamentin tahto ei yllättänyt häntä. Taitava kirvesmies oli aktiivinen ay-mies Rakennusliitossa ja toimi myös Karjaan Demareissa vaimonsa Lempi Tuomaisen kanssa.

Makea raha


Lindholm kertoo, että isä jakoi eteenpäin myös ”makeaa rahaa”. Yrjö Tuomainen toimi nimittäin eläkkeelle jäätyään seudun mehiläishoitajana ja myi hunajaa useasti mm. Kauppatorilla.

Kalastusta, metsästystä ja hiihtoa elämänsä loppuun saakka harrastanut Tuomainen jatkaa jälkisäädöksellä itselleen tärkeiden tavoitteiden toteuttamista. Toinen rakas kohde, Karjaan-Pinjaisten voimistelu- ja urheiluseura Ura ry sai myös testamentin myötä tukea toiminnalleen.