FRONTRUNNERS VIITOITTAA KUUROJA KANSAINVÄLISYYTEEN

Edelläkäyntiä maailmalla


Kuuron ihmisen maailma saattaa olla hiljainen, mutta ei suinkaan väritön. Opiskeleminen Tanskassa kansainvälisessä Frontrunners –koulussa antoi vantaalaiselle Liisa Haloselle paitsi tietoa, myös halun auttaa kuuroja kehitysmaissa.

Sain tietää kuuroille nuorille tarkoitetusta viittomakielisestä kansainvälisestä Frontrunners –koulutuksesta ensimmäisen kerran vuonna 2006. Löysin koulun sivut internetistä ja olin heti myyty. Tänne haluaisin heti, kun ensin suoriutuisin ylioppilastutkinnosta.

Tiivistetysti Frontrunnersin (suom. Edelläkävijät) tavoitteena on antaa jokaiselle opiskelijalle valmiudet tasoittaa kuurojen tietä kohti parempia mahdollisuuksia – niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.


Sopiva haaste


Seurailin koulun nettisivuja tiivisti aina valkolakin saamiskevääseen 2010 saakka. Olin entistä vakuuttuneempi, että tämä oli minulle sopiva haaste. Riemullani ei ollut rajoja, kun sain tietää, että olin hyväksyttyjen joukossa vuosikurssille 2010-2011.

Vaikka Frontrunners on YK:n tunnustama tärkeä koulutusväylä kuuroille nuorille, se hakee rahoituksensa itse. Kun mukaan tulevat vielä jaksot kehitysmaissa, koulumaksut nousevat väkisinkin suuriksi. Tässä auttoivat säästöt, vanhemmat, vaari ja Kansan Sivistysrahastolta saamani apuraha.

 

Monikulttuurisuuden rikkaus


Järjestyksessään kuudes vuosikurssi 2010-2011 oli antoisa. Etukäteen mietin, miten tulisin viihtymään monikulttuurisessa ympäristössä. Meitä opiskelijoita oli kaikkiaan 13 kahdeksasta eri maasta. Deaf International Training Programme antoi valmiuksia johtamiseen, ryhmätyöhön, kehitysyhteistyöhön ja projektinhallintaan.

Erityisen arvokkaita olivat harjoittelujaksot, joista viisi viikkoa tapahtui Ghanassa ja kuusi viikkoa Nepalissa. Siellä työskentelimme paikallisissa kuurojen kouluissa ja paikallisten liittojen kanssa. Ghanassa olimme mukana kaikki, Nepalissa meitä oli vain neljä.

Avara näkökulma maailmaan


On selvää, että kehitysmaissa kuurot lapset ovat erityisen huonossa asemassa, rakentaessaan elämäänsä. Opin myös, että siellä maailma on todellisuudessa aivan toisenlainen, kuin meille välittyvä kuva.

Ghanassa totesimme, että opettajat eivät osanneet paikallista viittomakieltä. Ei siis ole yhtä viittomakieltä, vaan jokaisessa kulttuurissa on kehittynyt omat viittomansa, aivan kuten puhuttu kielikin. Nepalissa taas kulttuurierot vaikeuttivat jonkin verran yhteistyötä paikallisen liiton kanssa.

Frontrunners antoi minulle avaramman näkökulman maailmaan. Jos täytyy tiivistää koulutuksen ydin, niin opin itsestäni, ihmisestä ja maailmasta paljon. Ja haluan auttaa vaikeammassa asemassa olevia – missä tahansa he sitten asuvatkaan.

Teksti: Liisa Halonen