Riikka Tanner 2014

Savon Venetsia.

Savonrannan muikut.

Ruusintorpalla Herran kukkarossa


Kun olimme ylittäneet Vihtakannan kanavan komean Orivirran sillan kesäkuun kuumimpana päivänä näytti Savonrannan Salen digitaalinen lämpömittari +33 C. Vaalean, puisen kirkon kohdalla, vähän ajan kuluttua (Käännös oikealle!),  muistin hämäristä tunkeutui: ”joka kynsi kylmeni”, sitten tauko. Vielä joitakin sanoja (August Ahlqvistin eli A.Oksasen) Savolaisten laulusta:

”Jos kielin voisi kertoa/näkönsä vanhat puut/ja meidän vaarat virkkoa/ja meidän laaksot lausua/sanella salmensuut. ”

Näillä sanoilla vedin käsijarrun päälle Yliruusin torpan mäessä. Sittemmin juuri tuon Suomen ensimmäisen maakuntalaulun sanojen mukaisesti  saimme (koirani Raisu ja minä) kokea itäistä Suomea Savonrannassa ja lyhyillä retkillä itä-, keski- ja eteläisessä Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Vanhat puut, vaaraisten teitten varsien jylhät maisemat, Kailajärven pehmeät rannat ja uhkeat jääkauden siirtämät kivilohkareet virkkoivat, kertoivat ja sanelivat tunnelmia Ruusintorpalla ja  Ingan tuvalla. Maailma huuteli: jalkapalloa!

Tulopäivää lukuun ottamatta kesäkuu oli kylmä ja tuvan televisio kuuma! Lähes kuukauden mittaiset jalkapallon MM-kisat oli pakko katsoa. Sade ja vilu oikeuttivat penkkiurheilun ja myös se, että olin toipilas. Kykenin aloittamaan työt vasta elokuussa.

Vettä, vettä, vettä
 

Kun istahdin ensimmäistä kertaa Ruusintorpan puiselle senkille  tuona helteisenä kesäkuun iltana ulos katsoen, en voinut olla panematta merkille: vettä, vettä, vettä ja vettä. Jokaisesta ikkunasta tulvi vettä tupaan. Vesi saneli Tauno Yliruusin paikalle heti nimen: Savon Venetsia. Pieni paikka  ihmisen rakentamine saarineen jäiden ja Yliruusien (ja Kansan Sivistysrahaston) muovaama kesäparatiisi. Jotain ainutlaatuista, unohtumatonta. Ihmisiä, puita, kirjoja ja eläimiä veden äärellä. Luin paljon; Savonrannan seurakunnan historiasta Manne Tuomenoksan Käsialan yö:n runoihin.

Kaisarniemen kanava, Säimenen myllymuseo vierellään Vuokalan koskipuisto ja vierassatama, Kosken laiturit, ravintola Myllykartanon terassi ja hiekkarannat olivat iltakävelyjemme kohteita. Päivisin saatoin vierailla kirjastossa, juoda kahvit Saralla tai bensa-asema SEO:lla. Jos riehaannuin piipahdin perunaostoksilla Kerimäellä torilla. Ihastelin maailman suurinta puukirkkoa monesti ja kävin kuuntelemassa ystävieni kanssa siellä Mozartin (ja vähän muidenkin) Requiemin. Oli helteinen valoisa kesäkuun ilta.

Jokaisen savonrantalaisen viikkoni (niitä oli 13) tärkein tapaus oli muikkujen osto torilta kalastaja Pesoselta. Emme kyllästyneet, kumpikaan meistä, ei koira enkä minä,  paistettuihin muikkuihin emmekä kaupoista ostamiimme kalakukkoihin.

Syyskuun alussa, lähtöpäivänä huomasin, että  nurmikolle oli noussut herkkutatti. Paistoin sen heti pannulla, laitoin sipuleineen leivän päälle ja söin kesän viimeisenä ateriani. Näkemisiin savonrantalaiset veet.

Kiitos KSR:lle!

Ei Savon paikkaa, rantaa rakkaampaa kuin ompi Ruusintorppa

 

Riikka Tanner, tietokirjailija

Koskiravintola.

Säimenen myllymuseo.

Savonrantalaisen Niko Makkosen maalaama alttaritaulu Jeesus ristillä.