Kristiina Repo 2013

Työn äärellä Ruusintorpan rauhassa.

Metsän kuningas.

ELÄMÄÄ RUUSINTORPALLA KESÄLLÄ 2013

Unelmani kävivät toteen, kun sain kuulla saaneeni Savonrannassa
sijaitsevan Ruusintorpan käyttööni kesäksi 2013
.

Olin jo vuosia työskennellyt Tampereen kaupunkiasunnossa kesäisinkin ja Ruusintorppa sijaitsee lisäksi lähellä niitä maisemia, joissa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni kesät ja jonne sydämeni on jäänyt, niin paljasjalkainen stadilainen kuin olenkin. Nyt sain tilaisuuden sekä lomailla, että tehdä käännöstyötä nostalgisissa maisemissa ja ilmapiirissä, jossa kirjailija Tauno Yliruusi on laajaa tuotantoaan luonut. Hänen luova henkensä huokuu Ruusintorpan vahvoista hirsiseinistä ja tarttuu siellä oleilevaan.

Hengen ja ruumiin ravintoa

Tulimme Savonrantaan kesäkuun alussa yhdessä ystäväni, lapsenlapseni ja kissani Joen kanssa. Juhannukseen asti olimme päättäneet vain oleilla, tutustua lähiseutuihin ja kalastella ja sen jälkeen pikkuhiljaa tarttua kumpikin omiin töihimme.

Kun saavuimme, oli helle, emmekä viikkoon purkaneet edes tavaroitamme, ihmettelimme vain miten suloisen lämmin ja kaunis Suomen kesä voi olla. Helteiden vastapainoksi Ingantuvan terassia varjostavat suuret tervalepät soivat vilpoisan varjon kun sitä tarvitsi. Veden heijastusten välke ja vihreän sanoin kuvaamattomien sävyjen väreily tervaleppien lehvistössä oli näky, johon ei kyllästynyt. Siinä meditoi tahattomasti, sitä sen enempää ajattelematta.

Teimme monia retkiä lähiseuduille ja vähän kauemmaksikin, koska halusin tuntumaa niihin jylhiin maisemiin, joita lapsena olin luullut Suomen olevan täynnä. Ei, ne ovat ominaisia Savon seutuville, saaret, joihin ei veneellä pysty rantautumaan, korkeat harjut, kummut ja vaarat… Kävimme Oravissa ja Linnasaaren kansallispuistossa ajeluilla vanhalla puuveneellä ystäviemme opastamana. Onnistuimme näkemään norpan pariinkin kertaan. Ajelimme Enonkoskella ja tietysti Ihamaniemessä, jossa lapsuuteni kesiä olin viettänyt. Katsastimme Valamon Luostarin, Heinäveden korkealla mäellä sijaitsevan kirkon kauas siintävine järvinäkymineen, seikkailimme lähellä sijaitsevan Koloveden kansallispuistossa ja Kerimäen maailman suurimpaan puukirkkoon satuimme juuri kun Lomarauhan julistus alkoi kesäkuun puolivälissä. Savonlinnan tori ja Olavinlinna oli tietysti esiteltävä myös lapsenlapselle, joka matkusti Savoon ensi kertaa.

Vaikka Ruusintorppa sijaitsee kylän laidalla, on se kuitenkin kuin maaseudun rauhassa. Naapurit tulevat apuun, jos tarve on, mutta muuten siellä saa olla aivan omassa rauhassaan.

Kun päätyökseen istuu tietokoneen ääressä ja kirjoittaa, on tärkeää päästä välillä tekemään jotakin fyysistä. Puutarhanhoito olisi aivoja vapauttavaa toimintaa, mutta marjojen poimiminen, sienestys, soutaminen ja kalastus sopivat myös hyvin tähän tarkoitukseen. Eikä haittaa vaikka tuulisi kovemminkin, sitä tehokkaampaa on hartioihin syntyneiden jännitysten laukaiseminen. Soutaessa ja onkea heitellessä tai verkoilla kalastaessa mieli vapautuu ja aivot tuulettuvat. Vakituiseksi kalastuspaikaksemme muodostui Koskilammen ja Kaitajärven välinen salmensuu, josta saimme niin runsaasti ahvenia sekä onkimalla että katiskalla, että oli opeteltava valmistamaan ahvenkukko oikein savolaiseen tapaan. Aika monta kukkoa ehdin tehdä kesän aikana ja mökillä vierailleille sukulaisille ja ystäville ne olivat aina tervetullut makuelämys.

Luonto näytti kaikki ulottuvuutensa. Koettiin rajuja ukonilmoja, jotka ropistelivat lepänkäpyjä tupien kattoon aiheuttaen sopivaa jännitystä öisin, nähtiin Koskilammen lainehtivan tyrskyissä, nautittiin lempeistä sateista ja leppeän tuulisista ilmoista, puhumattakaan runsaista helteistä, joita luonto tänä kesänä meille soi.

Kirjavoo väkkee

Heinäkuussa kävin seuraamassa Savonrannan näytelmäryhmän harjoituksia ja esityksiä tämänvuotisen kesänäytelmän Kirjavoo väkkee parissa Säimenen myllyllä. Keskustelimme näyttelijäntyöstä ja näytelmien käsikirjoittamisesta paikallisten harrastajien kanssa.

Työtä ja avartavaa ajattelua

Suomensin kesän aikana venäläisen näyttelijän, pedagogin ja teatteriteoreetikon Konstantin Stanislavskin näyttelijän työtä käsittelevän teossarjan kolmatta osaa, aikaisemmin suomentamatonta teosta Roolin työstäminen. Kesän edetessä työ alkoi sujua yhä kevyemmin, suomenkieli kulki ja käännöstyö eteni jouhevasti. Rauha, äänettömyys ja runsas ulkoilmassa oleilu hyväilee sielua ja ruumista. Se avartaa aivoja seilailemaan niillä monilla tasoilla, joilla käännöstyössä pitää vaeltaa: yhtäältä olet tässä hetkessä, suomalaisen lukijakuntasi edessä, välittämässä 80 -vuotta sitten kirjoitettua viestiä heille nykyteatterin metodeiksi. Toisaalta, kirjoittajaa ymmärtääksesi, samastut siihen tilanteeseen, missä Stanislavski on ajatuksiaan luonut: 1920–30 -luvun Venäjälle, teatterityöntekijän kannalta poliittisesti ristiriitaiseen tilanteeseen. Mutta hänen ajatuksensa ovat ikuisia, niitä ei ole sidottu mihinkään poliittiseen järjestelmään, eivätkä ne sitoudu niihin vaikka Neuvostoliitossa oli aika, jolloin sitä voimallisesti yritettiin. Nyt vääristymät on oiottu ja hänen ajatuksensa ovat nousseet maailmanlaajuisesti uudestaan esiin. Minun tehtäväni on välittää ne suomalaisille näyttämötaiteen alalla toimiville.

Sydämeni vavahteli joka kerta kun syyskuun edetessä loppuaan kohti sain yhden paikan Ruusintorpan alueelta siivotuksi tulevia asukkaita varten. Jätin pitkät jäähyväiset, sillä tähän paikkaan rakastuu, sen hirsiseiniin, ihoa hyväilevään saunaan, Koskilammen virkistävän kylmään veteen, alati vaihtelevaan valoon ja elokuun myötä pimeneviin iltoihin, kuunsiltoihin, sorsaperheeseen ja kuikanhuutoihin.

Suurkiitokset Kansan sivistysrahastolle!
Tampereella 1.12.2013
Kristiina Repo

 

Lepopaikka.

Sorsat kävivät yhä tuttavallisemmiksi.

Taivaan loistoa.

Valon ja varjojen leikkiä.

Ruumiinkulttuuria.