Ruusintorpan käyttö
Ruusintorppa sijaitsee Savonrannalla (nykyisin Savonlinnan kaupungin alueella) osoitteessa Ruusintorppa Pappilantie 7, 58300 Savonranta. Helsingistä matkaa kertyy noin 390 kilometriä. 1300 m2 tontti rajoittuu Koskilampeen, joka on osa Saimaan vesistöaluetta. Ranta on matala, paikoin kivinen mutta sopii myös lasten uimarannaksi. Tontilla on kaksi rakennusta, vanha Ruusintorppa sekä uudisrakennus Ingantupa. Ympäristö on rauhallista omakotialuetta lähellä Savonrannan keskustaa, josta löytyvät kirjasto, kaupat, terveysasema, pankit, huoltoasema, ravintolat, vierasvenesatama, kirkko ym. palveluita. Kalastuslupia saa ostaa paikalliselta huoltoasemalta. Lähimmät kaupungit ovat Savonlinna ja Joensuu, muita lähellä sijaitsevia palvelukeskuksia ovat Liperi, Heinävesi, Kerimäki ja Punkaharju.
Torpalla on makuutiloja viidelle hengelle. Vuodevaatteet lakanoita ja tyynyliinoja lukuun ottamatta kuuluvat varustukseen. Makuutilat ovat pääosin vanhan Ruusintorpan puolella. Molemmissa rakennuksissa on sähkölämmitys, Ingantuvassa lisäksi takka sekä torpan puolella ilmalämpöpumppu. Nykyaikainen keittiö sijaitsee Ingantuvan puolella, samoin kuin saniteettitilat ja sauna. Keittiössä on astiastoa varattu noin 6 hengen käyttöön.
Varustuksiin kuuluvat lisäksi lämminvesivaraaja, televisio, radio-dvd, astian- ja pyykinpesukone, pölynimuri, ulkogrilli ja soutuvene sekä kaksi polkupyörää. Varustamme tilat pienellä määrällä käyttötarvikkeita kuten saunapuut, grillihiilet, keittiö- ja wc-paperit sekä puhdistusaineet, mutta näiden lisähankinta jää käyttäjän kustannukseksi. Sähkö-, vesi-, jäte- ym. maksuista vastaa KSR niiden normaalin asumiskulutuksen puitteissa. Posti tulee yllä mainittuun osoitteeseen ja postilaatikko sijaitsee vastapäisen talon pihakatoksessa. Vastaamme myös tilojen perussiivouksesta keväisin ja syksyisin.
Lähistöllä sijaitseva SaVuKo:n toimintakeskus, osoitteessa Vuokalanraitti 1,( puh. 040-7041202 Pekka Lindholm tai 0440 679001 Pirjo Väns) hoitaa Ruusintorpan piha-aluetta, talotekniikkaa ja auttaa mahdollisissa teknisissä ongelmissa. E-mail: **@**.
Torppa on käytettävissä ajalla 11.6.2012 – 23.9.2012 sopimuksen mukaan.
Hakumenettely
Vapaamuotoiset hakemukset, joista tulee ilmetä ainakin hakijan yhteystiedot, pääpiirteet kirjallisesta- tai käännöstoiminnasta sekä perhesuhteet tulee toimittaa Kansan Sivistysrahastoon maaliskuun loppuun mennessä. Ilmoitamme hakijoille mahdollisimman pian valinnasta. Tulemme valitsemaan muutaman hakijan myös varasijoille mahdollisten peruutusten varalle. Annamme etusijan hakijoille, jotka kesäpaikan lisäksi kaipaavat rauhallista ympäristöä työskentelyyn ja haluavat viettää mahdollisimman suuren osan kesästään Savonrannalla.
Käyttäjän vastuut ja velvoitteet
Käyttäjä vastaa henkilökohtaisesta, perheensä ja vieraidensa oleskelusta Ruusintorpalla yllä kuvatun kustannusten jaon mukaisesti. Tilat- ja irtaimisto on vakuutettu mutta tavanomaisesta kulumisesta ja huolellisesta käytöstä poikkeavasta paikkojen tai välineiden rikkoutumisesta ja vahingoittamisesta veloitamme käyttäjää. Vioista ja vahingoista pyydämme ilmoittamaan välittömästi yllä mainittuihin SaVuKo:n numeroihin tai Kansan Sivistysrahastoon, puh. 09-5868530 tai 040-3863342/Kajanto. Erityistä huomiota pyydämme kiinnittämään Ruusintorpan museoesineiden säilyttämiseen niille osoitetuilla paikoilla. Edellytämme myös, että käyttäjä luovuttaa tilat normaaliin asumistapaan siivottuina.
Julkistamme apurahatiedoissamme kulloisenkin torpan käyttäjän. Toivomme myös, että käyttäjä olisi suopea tiedotusvälineiden haastattelupyynnöille koskien kesänviettoa torpalla. Savonrannan kirjaston kanssa olemme sopineet, että he voivat pyytää Ruusintorpan asukasta kertomaan työstään ja tuotannostaan Savonrannan kirjastossa. Toivomme myös, että torpan käyttäjä kirjoittaisi KSR:lle lyhyen kuvauksen kesän kokemuksista julkaistavaksi mahdollisten kuvien keralla KSR:n www-sivujen Ruusintorppa –osiossa.
Ruusintorpan käyttö käsitellään apurahana
Ilmoitamme Ruusintorpan käytön verottajalle arvioiden sen hinnan alueen vuokramökkien arvon mukaisena apurahana. Vuoden 2011 taso on 700 euroa/kk. Apuraha on saajalleen veroton mutta muistutamme, että yhdessä muiden apurahojen kanssa se saattaa saajalla nousta yli verovapaan apurahan määrän, joka nykyisellään on noin 20.000 euroa vuodessa. Sosiaaliturvaa kerryttävää etuutta tästä apurahasta ei muodostu.