Säätiön tarkoituksena on tukea työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä pyrkimyksiä kuten historian tutkimusta, muuta yhteiskunnallista tutkimusta, opiskelua ja koulutustoimintaa, työväenliikkeen perinteiden vaalimista, yleistä kulttuuritoimintaa ja kansainvälistä solidaarisuutta sekä näihin liittyvää tiedotusta ja valistusta. Rahasto myöntää Työväen kulttuuripalkinnon ja työelämän kehittämispalkinnon.
Yleisrahastossa on seuraavat nimellisrahastot:
Voitto Ahlgrenin rahasto, Arvo Ahosen rahasto, Jätkän Kulttuurirahasto, Lempi ja Edvard Kuparisen rahasto, Johannes Rautsialan rahasto, Ay-opiston toveriliiton opintorahasto, Pekka Aron rahasto.
AHTI JA ANNI FREDRIKSSONIN RAHASTO
Rahasto tukee vammaisia nuoria koulutus- ja kulttuuritoiminnassa.
AIMO O. AALTOSEN RAHASTO
Rahasto tukee vammaisia kansalaisia ja vammaisjärjestöjä koulutus- ja kulttuuri- ja harrastustoiminnassa sekä vammaispolitiikkaan kohdistuvaa tutkimusta.
AKT:n KULTTUURIRAHASTO
Rahasto jakaa apurahoja AKT:n jäsenyhdistyksille ja niiden jäsenille omaehtoisen harrastus- ja kulttuuritoiminnan kehittämiseen, alan työn ja työyhteisöjen kehittämiseen, alan ammatilliseen koulutukseen sekä em.asioita koskevaan tieteelliseen tutkimukseen.
DUUNARINUORTEN MUSIIKKIRAHASTO
Rahasto tukee nuorten palkansaajien kevyen musiikin harrastusta. Rahasto on perustettu puheenjohtaja Ann Selinin 50-vuotispäivien yhteydessä.
EEVA JA MARTTI AHTISAAREN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on Kansan Sivistysrahaston sivistyksellisten pyrkimysten hengessä apurahoin ja tunnustuspalkinnoin tukea suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaalimista.
ELÄMÄNTAPALIITON RAHASTO
Rahasto tukee työväen raittiusliikkeen historian tutkimusta ja päihdehaittojen ja niiden ehkäisyä koskevaa tutkimustoimintaa.
ERKKI WIKSTENIN MUISTORAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea Työväen Retkeilyliiton jäsenjärjestöihin kuuluvien nuorten koti- ja ulkomaista retkeilytoimintaa sekä liiton toimintaan liittyvän kirjallisen ja kuvallisen materiaalin kartuttamista
GRAAFISEN ALAN RAUHANTYÖN RAHASTO
Rahasto tukee graafisen alan ja tiedonvälityksen piirissä tapahtuvaa rauhantyötä, rauhantutkimusta sekä keskinäisen yhteisymmärryksen parantamiseksi tehtävää työtä.
HANNES JUUTILAISEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on tukea Lappeenrannan seudulla asuvia nuoria opiskelussa.
ILMARI LAVONSALON RAHASTO
Rahasto tukee työväenliikkeen pankki- ja yritystoimintaan kohdistuvaa tutkimusta ja koulutusta.
IRENE JA KALEVI SORSAN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on tukea harvinaisten kielten kääntämistä ja kansainvälistä solidaarisuustyötä. Rahasto myöntää Irene ja Kalevi Sorsan kääntäjäpalkinnon.
JAAKKO OKSASEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin jakamalla tukea vähävaraisten nuorten opiskelua, yhteiskuntaan suuntautuvaa tieteellistä tutkimusta, kulttuuritoimintaa sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa tutkimus- ja kulttuuritoimintaa.
JANI JA TERTTU UHLENIUKSEN RAHASTO
Rahasto tukee erityisesti kansanläheistä viihdekulttuurin piiriin kuuluvaa ja muuta sivistys- ja kulttuurityötä. Rahasto lainaa viuluja.
JENNY MATINAHON RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin ja tunnustuspalkinnoin tukea ensisijaisesti teatterintekijöiden taiteellista ja koulutustoimintaa, kansalaisten ja heidän järjestöjensä harjoittamaa sivistys- ja kulttuurityötä sekä teatteriin liittyvää tutkimustoimintaa. Rahasto myöntää Veikko Sinisalo –palkinnon ja Kosti Elo stipendin.
JHL:n HELSINGIN YHTEISJÄRJESTÖN OPINTO- JA KULTTUURIRAHASTO
Rahasto tukee KTV:n Helsingin yhteisjärjestön jäsenten opinto- ja kulttuuritoimitaa.
JHL:n TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISRAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin ja tunnustuspalkinnoin kannustaa julkisesti rahoitettujen palvelujen alueella tehtävää
- työn ja työyhteisöjen kehittämistyötä
- kansainvälistä solidaarisuustyötä
- edellä mainittuja asioita koskevaa tutkimustyötä ja opinnäytteitä
K.-A. FAGERHOLMIN RAHASTO
Fondens syfte är att hjälpa och stöda arbetarrörelsens studie- och kulturverksamhet, mindrebemedlande studeranden inom arbetarrörelsen samt vetenskaplig forskning arbetarrörelsen till fromma.
KALLE PÄÄTALON RAHASTO
Rahasto tukee nuoria aloittelevia kirjoittajia.
KATRI VALAN RAHASTO
Rahasto tukee nuorten taiteilijoiden työskentelyä. Rahasto myöntää Katri Vala palkinnon.
KEIJO LIINAMAAN RAHASTO
Rahasto tukee työmarkkinoihin kohdistuvaa tutkimusta, koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa.
KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMEN RAHASTO
Rahasto tukee tieto- ja kaunokirjailijoita, kääntäjiä, kuvittajia sekä tieteellistä tutkimusta. Rahastolla poikkeava hakuaika.
LASTEN JA NUORTEN PUOLESTA RAHASTO
Rahasto tukee lasten ja nuorten opiskelua, kulttuuritoimintaa ja vapaa-ajan harrastustoimintaa sekä lastenkulttuurin tutkimusta ja järjestötoimintaa.
LEENA SIMOSEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin jakamalla tukea vähävaraisten nuorten opiskelua, yhteiskuntaan suuntautuvaa tieteellistä tutkimusta, kulttuuritoimintaa sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa tutkimus- ja kulttuuritoimintaa.
KILJUSTEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on tukea Afrikan naisten koulutusta sekä kansalaisten Ja heidän tätä toimintaa varten muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa toimintaa.
MATTI ja HILKKA AHTEEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin ja tunnustuspalkinnoin tukea ja kannustaa nuorison liikunta- ja kulttuuriharrastusta, tukea menestyksellisesti opiskelevia nuoria sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa tutkimus- ja kulttuuritoimintaa.
MATTI HELLSTENIN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin ja stipendein tukea Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa kulttuuri- ja koulutustoimintaa sekä alaan liittyvää tutkimustoimintaa.
MAUNO KOIVISTON RAHASTO
Rahasto tukee tutkimusta, opinto- ja kulttuuritoimintaa.
METALLITYÖVÄEN LIITON RAHASTO
Rahasto tukee työmarkkinoita, työyhteisöjä, ay-toimintaa ja muuta liiton järjestämisalaa koskevaa kansallista ja kansainvälistä tutkimusta ja opinnäytetöitä, liiton jäsenten omatoimista työmarkkinoihin, järjestötoimintaan ja työhyvinvointiin liittyvää opiskelua sekä kulttuuri- ja sivistysharrastuksia.
MIKKO AMPUJAN RAHASTO
Rahasto tukee työläiskirjailijoita ja työväenliikkeen historian tutkijoita.
MATTI JA LYYLI ELORANNAN RAHASTO
Rahasto tukee Pohjois-Kymenlaakson alueella asuvan nuorison jatko-opiskelua, asuinympäristön tutkimusta ja sekä järjestöjen koulutus- ja kulttuuritoimintaa.
OLAVI LINDBLOMIN RAHASTO
Rahasto tukee erityisesti asuntopolitiikkaan, työmarkkinatoimintaan ja yhteiskunnalliseen uudistustyöhön liittyviä tutkimuksia ja opinnäytetöitä.
SUOMEN WANHOJEN TOVERIEN RAHASTO
Rahasto tukee työväenliikkeen historia- ja perinnetutkimusta sekä sosialidemokraattisen liikkeen sivistys-, valistus- ja kulttuuritoimintaa.
TRADEKA -YHTYMÄN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoja jakamalla tukea osuustoiminnallista, taloudellista ja yhteiskunnallista koulutus- ja tutkimustoimintaa sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen harjoittamaa sivistys- ja kulttuuritoimintaa.
PAMin RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoja jakamalla tukea Palvelualojen ammattiliiton jäsenten ammatillista ja yhteiskunnallista opiskelua sekä heidän ja liiton jäsenjärjestöjen kulttuuri- ja vapaa-ajan harrastustoimintaa.
POSTILIITON OPINTORAHASTO
Rahasto tukee Postiliiton jäsenten opinto- ja kulttuuritoimintaa.
PUU- JA ERITYISALOJEN LIITON RAHASTO
Rahasto tukee puualan ammatillisissa oppilaitoksissa menestyneitä opiskelijoita sekä puualan ammatteihin liittyvää tutkimus- ja tiedotustoimintaa. Rahasto myöntää Jätkän Kulttuuripalkinnon.
PÄIVI JA PAAVO LIPPOSEN RAHASTO
Rahaston ensisijaisena tarkoituksena on apurahoin ja tunnustuspalkinnoin tukea nuorten taiteilijoiden kouluttautumista sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa tutkimus- ja kulttuuritoimintaa. Rahasto hankkii nuorten taiteilijoiden töitä.
R.H. OITTISEN RAHASTO
Rahasto tukee työväen sivistystyötä ja luovaa aatteellista toimintaa sekä tutkimusta erityisesti Työväen Sivistysliiton toimintakentässä.
RAFAEL PAASION RAHASTO
Rahasto tukee työväestön opinto-, kulttuuritoimintaa sekä työväenliikkeen tutkimusta ja sosialidemokraattisen puolueen piirissä tapahtuvaa kulttuuritoimintaa.
RAUTATIELÄISTEN LIITON RAHASTO
Rahasto tukee liiton jäsenten opintoja, sivistys-, kulttuuri- ja harrastustoimintaa sekä jäsenkuntaa palvelevaa tutkimus-, valistus- ja tiedotustoimintaa.
RITA ARON RAHASTO
Rahasto tukee vähävaraisten nuorten opiskelua ja tieteellistä tutkimusta sekä kansalaisten ja heidän muodostamien yhteisöjen kulttuuritoimintaa.
SAK:n KULTTUURIRAHASTO
Rahasto tukee järjestäytyneiden palkansaajien sivistys- ja kulttuuripyrkimyksiä sekä yleistä yhteiskunnallista tutkimustoimintaa ja työelämän kehittämishankkeita. Rahastolla poikkeava hakuaika, joka ilmoitetaan marraskuussa pääsivuilla. Hakemukset lähetetään omaan ammattiliittoon.
SOS.DEM. SANOMALEHTIMIESLIITON RAHASTO
Nimellisrahasto: Ano Airiston rahasto.
Rahaston tarkoituksena on apurahoja, stipendejä ja tunnustuspalkintoja jakamalla tukea suomalaisten ja erityisesti sosialidemokraattisten lehtimiesten ammatillista ja yleissivistävää opiskelua sekä opintomatkoja.
SÄHKÖALOJEN OPINTORAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea pääasiassa työväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevia sähköalojen työntekijöitä sekä heidän ja heidän järjestöjensä harjoittamaa sivistys- ja kulttuurityötä.
TAMMISAARI 1918-RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea työväenperinteen tutkimusta ja perinteen säilyttämiseen tähtäävää toimintaa sekä kansalaisten ja heidän järjestöjensä harjoittamaa sivistys- ja kulttuurityötä.
TAPIO RAUTAVAARAN RAHASTO
Rahasto tukee urheilullisesti tai taiteellisesti lahjakkaiden TUL.n nuorten jäsenten valmentautumista, koulutusta ja opiskelua.
TARJA HALOSEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on Kansan Sivistysrahaston sivistyksellisten pyrkimysten hengessä apurahoin ja tunnustuspalkinnoin tukea suomalaista moniarvoista kulttuuria mukaan lukien vähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia tai demokratiaa edistävää tieteellistä ja taiteellista toimintaa sekä opiskelua.
TAUNO YLIRUUSIN RAHASTO
Rahasto tukee erityisesti suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kääntämistä sekä kulttuurin tutkimusta.
TEAM RAHASTO
Rahasto on luotu yhdistämällä Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton 100-vuotisrahasto ja Kemian liiton opintorahasto. Rahasto tukee sivistys-, kulttuuri-, tutkimus- ja opintotoimintaa sekä TEAM-liiton jäseniä harrastustoiminnassa.
TERÄSMIESTEN OPINTORAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea työväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevia metallityöläisiä sekä heidän ja heidän järjestöjensä harjoittamaa sivistys- ja kulttuurityötä.
TURVAN 100-VUOTISRAHASTO
Rahasto tukee vakuuttamiseen ja turvallisuuteen sekä vahinkoriskien vähentämiseen liittyvää tutkimustoimintaa ja opiskelua sekä kulttuuri- ja sivistystoimintaa.
TYÖMIES 100-VUOTTA RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea yhteiskunnalliseen tiedottamiseen kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta ja toimintaa sekä kansalaisten ja heidän järjestöjensä opinto-, koulutus- ja kulttuuritoimintaa.
TYÖVÄEN KUKKASRAHASTO
Peruspääoma Miina Sillanpään testamentista. Nimellisrahasto,Fiina ja Suoma Palmun rahasto.
Rahasto tukee ensisijaisesti naisten yhteiskunnallisia ja sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä lasten, nuorten, naisten ja perheiden asemaa koskevaa tutkimusta. Rahasto myöntää Iida Aalle-Teljon palkinnon.
TYÖVÄEN MUSIIKKIRAHASTO
Nimellisrahastot: Frans Rauharinteen rahasto, S.B., Fr ja V Lundelinin rahasto ja Työväen Musiikkiliiton rahasto.
Rahasto tukee uuden musiikin luomista, musiikin opiskelua, esittämistä, tutkimusta ja taltiointia sekä työväen musiikkiharrastusta.
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖRAHASTO
Rahasto tukee Työväen Näyttämöiden Liiton kursseilla tapahtuvaa opiskelua ja luovaa teatteriharrastusta.
TYÖVÄENTALORAHASTO
Rahasto tukee työväentaloihin liittyvää yhteiskunnallista tutkimusta, kulttuuri- ja sivistystoimintaa sekä harrastusta.
VELJEYS -RAHASTO
Rahasto tukee kristillissosiaalisten arvojen edistämiseksi tehtävää valistustyötä, tieteellistä ja taiteellista toimintaa ja opiskelua.
VIOLA JÄRVISEN RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoin tukea kotitalous-, ravitsemus- tai kuluttaja-alan opiskelijoita ja ko. aloihin liittyvää tutkimus-, julkaisu tai valistustoimintaa sekä kansalaisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen suorittamaa toimintaa
VVO:N RAHASTO
Rahaston tarkoituksena on apurahoja ja stipendejä jakamalla tukea asumiseen, rakentamiseen ja asuinympäristöön liittyvää tutkimus- ja koulutustoimintaa sekä kansalaisten ja heidän järjestöjensä asuinympäristön kehittämistä edistävää toimintaa.
VÄINÖ LINNAN RAHASTO
Rahasto tukee Tampereen Yliopistossa tapahtuvaa yhteiskunta- ja kirjallisuustutkimusta sekä kansalaisten ja heidän järjestöjensä kulttuuri- ja sivistystyötä.
VÄINÖ TANNERIN RAHASTO
Rahasto tukee lahjakkaita ja vähävaraisia opiskelijoita.
YLEINEN LEHTIMIESLIITON OPINTORAHASTO
Rahaston tarkoituksena on tukea apurahoja jakamalla journalistien ja muiden media-aloilla toimivien opiskelua ja ammattitaidon kehittämistä sekä alan tutkimusta, erityisesti entisen kansandemokraattisen lehdistön historian tallentamista, alaan liittyvää julkaisutoimintaa ja opiskelijoiden media-alaan liittyvien opinnäytetöiden valmistumista. Rahastosta myönnetään Yleinen Lehtimiesliitto ry:n journalistipalkinto.